Näin Ekopuoti Pihla sai alkunsa

Olipa kerran tahoillaan kaksi tyttöä, Hanna ja Tuulia, jotka viettivät ihan tavallista lapsuutta toisistaan tietämättä. Hanna asui maalla ja Tuulia kaupungissa. Tuulia tosin vietti kaikki pitkät ja huolettomat kesänsä mummolassa Pohjois-Savossa järven rannalla. Mummolassa Tuulia oppi rakastamaan luontoa, rauhallista elämänrytmiä ja itse käsillä tekemistä - suomalaista järvimaisemaa unohtamatta. Lomien päätyttyä elämä kaupungin sykkeessä oli hektistä, mutta luonnon merkitys ei sielläkään unohtunut. Alakoululaisena Tuulia perusti eräänä syksynä taloyhtiön muille lapsille kerhon "Aurinkoa auttavaiset", jossa kerättiin roskia nurmikolta, tehtiin kasvikansioita ja keväällä autettiin aurinkoa sulattamaan lumet, jotta kevät jo joutuisi.

Hanna kasvoi maanviljelijäperheessä ja luonto oli niin sanotusti normaali osa elämää. Peltotyöt, metsätyöt ja puolukan poiminnat olivat osa arkea. Lisäksi partioharrastus oli mieluisa tapa viettää aikaa ystävien kanssa luonnossa. 

Nuorena aikuisena, perheen jo perustettuaan, Tuulian kaipuu lähemmäs luontoa ja paikkaan, jossa olisi enemmän tilaa ja mahdollisuuksia toteuttaa ja tehdä itse asioita vahvistui. Voimakkaana esikuvana oli lapsuuden mummola. Eräs maaseudulla vietetty kesä oli piste i:n päälle. Rakas kotikaupunki sai jäädä! Marraskuussa perhe muutti ummikkona rintamamiestaloon. Lapset ja oma jätevesijärjestelmä saivat Tuulian pohtimaan perheen kulutuskäyttäytymistä. Mitä jos kodin hygieniatuotteet ja pesuaineet olisivatkin sekä luonnolle että ihmiselle hyväksi ja turvallisia käyttää? Laadukkaita, sekä aidosti ekologisia ja biohajoavia tuotteita vaan oli turhan vaikea löytää...

Hannan tie vei opiskeluaikoina kaupunkiin, mutta selkeä kaipuu takaisin maalle oli koko ajan olemassa. Vasta oikeastaan lasten myötä kasvoi kiinnostus erityisesti lapsiin kohdistuvista kemikaalijäämistä. Toive lasten mahdollisimman luonnonmukaisesta elämisestä alkoi näkyä mm. pesuaineiden, kosmetiikan ja vaatteiden valinnoissa. Vähitellen Hanna alkoi tehdä valintoja myös luontoa ajatellen.

Tuulia löysi asiantuntevan ekotuotteiden maahantuojan ja perusti pienen tilausringin ystävilleen. Hannan ja Tuulian tutustuttua vuonna 2018 he huomasivat jakavansa samat arvot ja kiinnostuksen kohteet. Samat tuotemerkitkin olivat molemmilla käytössä. Pian ystävykset haaveilivat ekotuotteiden välittämisestä jo vähän laajemmalle yleisölle. Olisi ihana auttaa muitakin löytämään ja saamaan helposti ekologisia ja arkeen sopivia tuotteita! Ajatus verkkokaupasta kypsyi hiljalleen ja 1.10.2020 haaveista tuli totta - päivittäisiä arjen valintoja helpottamaan avautui Ekopuoti Pihlan verkkokauppa.